Perjantaina matkattiin Kokkolaan, beaglein erikoisnäyttelyyn. Tuomari tuli rodun kotimaasta Englannista, kasvattaja tuomari Colin Ashmore. Meidän nuorimmaiset astuivat ensikertaa näyttelykehiin, kun pikkupentu luokassa esiintyi Sinna (Kepein B-Suunnitelma) ja Tähti (Kepein Beibe). Sinna tuli luokassaan toiseksi ja Tähti kolmanneksi. Kaikki tulokset arvosteluineen löytyy täältä
Tähti;
Sinna
;
Seuraavaksi oli vuorossa junioriurokset ja meidän porukasta esiintyi Kaapo (Kepein Arpaonni) hienosti tuloksella eri2.
Viimeisenä esiintyi vielä Tuva avoimen luokan nartuissa, saaden EH:n ja sijoittuen neljänneksi.
Seuraavana päivänä jatkettiin Ylivieskassa Gunnar Norlinin kehässä. Kaapolle tulokseksi ERI1 + SA kera VARA-SERTIN. Biancalle (Kepein Apilankukka) ERI4 ja Tuvalle ERI2. Tuomari kehui sanallisesti oikein kovasti Biancaa erittäin kauniiksi, mutta valitettavasti häntä kaartuu liikaa selälle ja sen vuoksi SA jäi (taas jälleen kerran) saamatta. Kuvassa Bianca;