maanantai, 11. syyskuu 2023

Koettelua

Metsästys-ja koekausi aloitettiin heti näyttelykauden jälkeen. Omien kanssa kohotellaan kuntoa metsässä ja ensimmäisessä kokeessakin käytiin Sinnan kanssa. Kainuun Beaglen kerhonmestaruus koe pidettiin 09.09 erittäin lämpimässä säässä. Toisessa erässä yli 20 asteen lämpöön kohonnut lämpötila oli sen verran korkea tähän lajiin, että koe keskeyttiin toisella erällä eikä toiselle erälle löytynyt jänistä. Ensimmäisen erän jänistä Sinna kuitenkin ajoi 82 minuuttia ja tällä tuloksella BEAJ3 42,92 pistettä.

Myös Kepein Diiva eli Hilma koeteltin peräti kaksi kertaa, peräkkäisinä päivinä kokokauden kokeessa. Molempina päivinä keli oli haastava; tuulinen, kuiva ja lämmin. Ensimmäisen koepäivän ensimmäisen erän jänis päätti hyvän kierroksen jälkeen mennä suoraan vilkaammalle tielle eikä ollut kaukana, että Hilma olisi jäänyt auton alle. Onneksi apujoukkoja hälytettiin paikalle koiran kiinni ottoon ja suuremmalta surulta vältyttiin. Toista jänistä ei enää löytynyt.

Mutta koska periksi ei anneta, niin aamulla uuteen yitykseen. Tässäkin kokeessa ensimmäinen jänis koitti pyrkiä isolle tielle, mutta koira saatiin kiinni ennen sitä ja uutta hakemaan. Tällä kertaa se löytyi ja niin löytyi myös toisen erän pelikaveri ja tuloksena BEAJ1, 67,13p. ja tällä tuloksella Hilmasa FI MVA! Onnea omistajille!
Hilma.jpg

maanantai, 21. elokuu 2023

Viimeiset näyttelyt tälle kaudelle

Vielä muutama näyttely käytiin ennen metsästyskauden aloitusta.Tuloksia:

Kajaani RN 31.07.2023
Tuomari Sakari Poti
Ritzypal´s Legend Of Zelda ROP, RYP4

Kuopio Basset Erikoisnäyttely 05.08.2023
Tuomari Lars Hjelmvedt, Norja
Ritzypal´s Legend Of Zelda VSP + Rodun paras pää kisan voitto

Ii RN 05.08.2023
Tuomari Jari Fors
Kepein Eränkävijä ROP, SERT, RYP4

Kuopio KR 05.08.2023
Tuomari Eva Liljekvist-Borg
Ritzypal´s Legend Of Zelda VSP
Kuvassa myös ROP-koira Ritzypal´s Meadow Storm

kr.jpg
Kuopio KV 06.08.2023
Tuomari Antonopoulos Dimitrios, Ruotsi
Ritzypal´s Legend Of Zelda VSP, CACIB
Tuomari Pekka Teini
Aviatrix´s Waitin`Out A Blizzard VSP-Veteraani, VET-CACIB
Kepein Erikoistapaus PU4, vara-SERT

Kuvassa Kepein Erikoistapaus, "Jekku"

Jekku.jpg

Taivalkoski RN 12.08.2023
Tuomari Jari Fors
Kepein Eränkävijä ROP, SERT, RYP4

Tromssa NORD, Norja 18.08.2023
Tuomari Gunnar Nymann, Tanska
Kepein B-Suunnitelma PN4, SERT -> NO MVA
Aviatrix´s Waitin`Out A Blizzard ROP-Veteraani, VET-SERT, PN2, Vara-Nord SERT

Tromssa KV, Norja 19.08.2023
Tuomari Hans Almgren, Ruotsi
Kepein B-Suunnitelma PN3
Aviatrix´s Waitin`Out A Blizzard ERI2

Joensuu KV 19.08.2023
Tuomari Virpi Montonen
Kepein Erikoistapaus ERI1

Tromssa NORD, Norja 20.08.2023
Tuomari George Schogol, Georigia
Kepein B-Suunnitelma PN3
Aviatrix´s Waitin`Out A Blizzard ROP-Veteraani, VET-SERT, PN4

Tromssa.jpg

lauantai, 22. heinäkuu 2023

Hieman tuloksia menneiltä viikoilta

Viime viikkojen näyttely tuloksia:
Jyväskylä KV 25.06.2023
Tuomari Mari Lackman (banit), Saija Juutilainen (beaglet)
Ritzypal´s Legend Of Zelda ROP, CACIB
Aviatrix´s Waitin`Out A Blizzard VET ERI2, SA
Gällivare KV 02.07.2023, Ruotsi
Tuomari Markku Kipinä
Ritzypal´s Legend Of Zelda ROP, CACIB
Kepein B-Suunnitelma VAL ERi1
Aviatrix´s Waitin`Out A Blizzard VET ERI2
Oulu KV 08.07.2023
Tuomari Sakari Poti
Ritzypal´s Legend Of Zelda VSP CACIB

Aviatrix´s Waitin`Out A Blizzard ROP-VET, PN4, VET-CACIB
Piteå, Ruotsi NORD15.07.2023
Tuomari  Bertil Lunfgren, Ruotsi

Kepein B-Suunnitelma PN2, Vara-Nord SERT
Kalajoki Beagle erikoisnäyttely 21,07,2023
Tuomari Elisabeth Rhodin, Ruotsi (55 ilmoittettua beaglea)
Kepein Eränkävijä NUO ERi1, SA, Vara- SERT
Kepein Arpaonni AVO EH
Kepein B-Suunnitelma KÄY ERI2

Aviatrix´s Waitin`Out A Blizzard VET ERI2

Kuvassa Kepein Eränkävijä, "Ekku".
IMG_5413.jpgIMG_5434.jpg
 

 

sunnuntai, 18. kesäkuu 2023

Valionarvoja

Näyttelykausi on pyörähtänyt omien koirien ja myös kasvattien osalta niin vauhdikkaasti käyntiin, että ei meinaa itsekään perässä pysyä. Tuloslistaaan ei voi olla kuin tyytyväinen:

Puumala RN 27.05.2023 Tuomari Tarja Kolkka
Kepein Erikoistapaus, ERI1

Tallinna, Viro- Viron voittaja 03.06.2023 Tuomari Nenad Maric, Serbia
Ritzypal´s Legend Of Zelda ROP, CACIB -> CIE, EEV-23 

IMG_5372.jpg
Pielavesi RN 11.06.2023 Tuomari Teija Viljanmaa
Kepein Erikoistapaus PU3 JUN SERT -> JUN MVA, Va-SERT
Kepein Arpaonni PU4

Riga, Latvia 10.06.2023
Basset tuomari Guido Schäfer, Saksa, beagle tuomari Ziatko Jojkic, Serbia
Ritzypal´s Legend Of Zelda ROP, CACIB, SERT, LV MVA
Kepein B-Suunnitelma ERI1, SA
Riga, Latvia, Latvian voittaja 11.06.2023
Basset tuomari Ziatko Jojkic, Serbia. beagle tuomari Jan Ryk, Puola
Ritzypal´s Legend Of Zelda ROP, CACIB, LVV-23
Kepein B-Suunnitelma PN4, SERT, LV MVA, Vara-CACIB

keskiviikko, 24. toukokuu 2023

Lisää näyttelyitä..

Kasvatit sekä bassetti ovat käyneet kehissä hienolla menestyksellä;

Varkaus 13.05.2023, tuomarina Sakari Poti
Kepein Desibeli PU4, Vara-sert

Oulu 14.05.2023, tuomari Reino Korpela
Kepein Ensilumi EH4
 

Ylivieska 18.05.2023 tuomari Matti Palojärvi
Kepein Ensilumi H
Ritzypal´s Legend Of Zelda ROP

Siilinjärvi 20.05.2023, tuomari Pekka Teini
Kepein Erikoistapaus PU3, SERT JUN SERT